Luottamus Jumalaan sanojen tuolla puolen

Jokin aika sitten minulla oli haastava ihmissuhdetilanne ja kuitenkin minulla oli tunne siitä että olin tekemässä jonkinlaista läpimurtoa henkisessä harjoituksessani. Itse asiassa tämä tunne oli ollut läsnä jo jonkin aikaa. Jotenkin vaan voimakas olo ja intuitiivinen kutina siitä että jotain on tapahtumassa omassa tietoisuudessani. Sitten näin rohkaisevan unen. Unessa istuin lumisessa, jäisessä luolassa ja se tuntui sijoittuvan jonnekin Himalajalle. Luolan suuaukko oli pyöreä ja katselin siitä taivaalle. Näkökentässä avautui laaja, yönpimeä avaruus. Näin joitakin tähtiä ja galakseja ym… Ymmärsin olevani unessa ja että en voinut jäädä luolaan istumaan vaan että minun pitäisi hypätä tuohon avaruuteen. Vaikka tiesin olevani unessa, se tuntui silti yllättävän hurjalta päätökseltä. Tein sen. Hyppäsin avaruuteen. Tunne oli vapaa ja laajentunut, olin hypännyt tuntemattomaan, tyhjyyteen. Luotin tuohon tyhjyyteen, tunsin vapauden ja ehdottoman onnellisuuden, puhtaan olemisen. Pian putosin jonkin talvisen Lontoota muistuttavan kaupungin ylle ja lentelin siellä kuin mikäkin peter pan. Päätin että olisi järkevää alkaa tehdä jotain harjoitusta ja valmistauduin laya yoga-meditaatioon. En ehtinyt aloittaa mantran lausumista kun kännykän herätysääni tunkeutui aggressiivisesti unimaailmaani ja heräsin.

Tärkeintä tässä kokemuksessa oli se että se näytti polkuni. Tunsin päässeeni jotenkin uudelle tasolle luottamuksessani Jumalaan ja siinä mitä tulee meditatiivisen tietoisuudentilan vakiinnuttamiseen arkielämässä. Tämän jälkeen olen kyennyt toimimaan jossain määrin kiinnittymättömämmin maailmassa ja muistanut palata koko ajan useammin ja vakaammin tilaan olemisen ja ei-olemisen välillä, tilaan jota olen edellisessä blogitekstissäni kuvaillut. Tuo tila tuo minut keskustaani, se tekee olemisesta puhdasta niin etten ole riippuvainen ulkoisista tekijöistä vaan luotan tuohon maagiseen keskukseen ollen vakaa ja onnellinen puhtaassa olemisessa. Voisi sanoa että luottamus Jumalaan on saanut jotenkin syvemmän ja samaan aikaan laajentuneen muodon mikä on ehkä mielen näkökulmasta paradoksaalista sillä tuo tila tuntuu itse asiassa olevan tilojen ja käsitteiden tuolla puolen. Tätä tilaa olen viime viikot pyrkinyt miltei koko ajan syventämään sekä varsinaisessa harjoituksessani että arkielämässäni. Synkronisiteetit esimerkiksi yhteydessä enkelien kanssa joogakoulu Nathan enkelimeditaatioissa ja tietyissä tantrisissa harjoituksissa ovat tukeneet tätä prosessia eteenpäin ja se elää koko ajan. Sanoisin taas että kannattaa luottaa sisäiseen johdatukseen ja siihen lähestymistapaan Jumalaa ja henkistä polkuaan kohtaan jonka kokee luontevaksi, joka kutsuu ja herättää palon sydämessä. Vähitellen tämä näkökulmakin voi toki muuttua jos on tarkoitus. Koen kuitenkin suurta laajentumisen riemua ja luottamusta päästessäni eroon joistakin takertumisista ja ollessani myös tarpeeksi rohkea jättämään taakseni tässä vaiheessa turhat käsitteet ja spekulaatiot loikaten suureen tyhjyyteen joka on yhä enemmän kaikkialla ympärilläni eikä vain meditaatioharjoituksessani. Ehkä kyseessä on jollain tavalla myös Kierkegaardin mainitsema kuuluisa uskon loikka.